Aamulla kun heräsi jo kukonlaulun aikaan niin onhan sitä tänään saanut aikaan vaikka mitä. Ulkona riehuttu miehen kanssa piha voi olla jonain päivänä pihan näköinen.

Tänään sain siis oman blogisivuni tehtyä! Jeeh! Olihan se ihan helppoa kun ensin ymmärti vain miten se homma oikein toimii. Pienien alkuhankaluuksien jälkeen täällä ollaan. Seuraavaksi oli kuvien etsimistä... Miten ihmeessä voi olla kuvia ihan käsittämätön määrä ja ne mitä tartteis on kadoksissa jossain.... Olis niin helppoa löytää kun järjestelisi kuvat. No joo siinäkin on omat hommansa eteenkin kun en ymmärrä näistä koneista itse juurikaan ja siellä kun sattuu olemaan kaikki miehenikin kuvat. No sain kuvia lisättyä ja lisäilen niitä sitä mukaan kun löydän niitä.

Eli otsikon mukaisesti helmet vie aikani ne on niin jänniä niistä on niin kiva tehdä koruja. fimo on kuin muovailuvahaa ja värisekotukset voi joskus olla jopa käsittämättömiä. Etsin kokeilen tutkin. Langoista sen verran et en oikeastaan osaa istua telkkarin eessä ilman et olisi puikot tai koukku kourassa. Joskus on tietysti pakko esim. leffateatterissa tai jos on kädet kipeet kaiken laisesta veivaamisesta ja muusta.

nyt voisinkin laittaa silleen ensimakua teille mitä ihmettä tuo nainen tuolla oikein höyryää???

 

Eli tässä olisi kuuluisat fimot =D

Käytän niitä koruihin ja....

Sisustukseen. Näppärää eikö?

Tsekkiläisiä siemen helmiä aika monta tämä on ensimmäinen korallikoruni.

Niin et jotain tämän kaltaista teen ja villejä visioita on lisää ja uusi koru on juuri tekeillä....

Sukkatehdas on pystyssä aika monet löytyy päättelyä vailla valmiina ehkäpä saan kuviakin sitten aikanaan

Nyt se olisi varmaan kauppaan mentävä huominen ruoka katsottava valmiiksi ja kerta on sisko miehensä kanssa tulossa niin katsottava kämppää ojennukseen. jos vaikka pari laatikkoa saisi purettua ja kaapi täyteen tavaraa.

Ei kun tuulta päin!!! Uutta laitan ihan heti kun vaan kerkiän aika kiireistä tämä elämä ennen äitienpäivää....