Me oltiin mieheni kanssa hieman talon vahtina ja samalla juhlittiin mieheni vanhentumispäivä pois alta. No kaiken maailman hommien jälkeen ja eteenkin juhlinnan jälkeen ja välissä sain taas tehdä rauhassa helmitöitäni. Lisää helmiä tilasin ja toimitus olikin yllättävän nopea ja ei kun visioimaan.

Ensimmäisen tilauskoruni tekemiseen tuhosin aikaa ruhtinaallisesti ja kyllä siitä tuli hieno vaikka meinasinkin hiukset repiä päästäni kun visioni ei toiminut niin kuin olisin toivonut. Joten eihän siinä auttanut kuin purkaa kasata ja purkaa. Aikahan ei kulunut kaikkinensa kuin 12 tuntia kun normaalisti tekee tuommoisen saman tyylisen korun neljässä tunnissa . No en voi todeta kuin että joskus vaan ei onnistu.

Korviksiä kun en ole tehnyt mies muistiin ja pienistä helmistä en juurikaan koskaan oli hieman hahmotus vaikeuksia tai siis hahmotuksia oli mutta ei oikein tiennyt miten ne voisi toteuttaa. Eli kohtasin suunnitelman ja toteutuksen hyvin vaikeaksi ja muutoksia tein ihan jonkin verran siihen alkuperäiseen suunnitelmaan. No useamman tekemisen ja purun jälkeen sain aikaseksi ihan ok oloisen korviksen.

Tuon "evakko" viikon jälkeen en sitten hirveesti olekkaan innostunut helmistä vaan vaihdoin neuleisiin no joo.... visioita olisi vaan malttia ei ollenkaan. Tuntien kuluessa työn syntyessä purkautuessa ja taas tahdessä on lähes uskomatonta etten saanut mitään järkevää aikaiseksi .

Tämä viikko on muutenkin ollut kummallinen tosiaan silmälääkärissä kävin ja tuomiona olisi lasit saatava nenälle jos sitten vaikka ei alkaisi aina koskemaan päähän kun jotain tekee. Eli yksi rajottava tekijä olisi poistettavien listalla tiedä mitä sitten syntyisikään? . Johan tässä on vatsatautia sairastettu ja kukkia hieman istuteltu. Tiedossa olisi vielä siivoamista ja loppuviikkoa kohden vauhti vaan kiihtyy.

Mutta tässä olisi teille hieman lisää koruja ja väkerryksiäni.

Tämmöisiä tuli tilattua vaan eipä oo vielä visio selvillä mitä näistä oikein tekisi.

Tässä olisi nilkkakoru veljeni kihlatulle. Toivottavasti hän vaan tykkää siitä.

Siinä se olisi koru työn ja taisteluiden jälkeen. Hieno tuli ja saajakin tykkäsi kuulemma kiitosta tuli siis. Saan olla tyytyväinen siihen.

Siinä olisi visioni korviksista. Saapi nähdä kuinka sitä innostuu näitäkin tekemään. Kohta on varastot täynnä koruja. Mieheni väittää että keittiönpöytämme on hieman täynnä koruja ja pellit täynnä helmiä.

Siinä olisi testi rannekoruni. Hieman tarvitsee hiomista tämä juttu mutta idea on hyvin selkeä.

siinä olisi toinen testattu koru. Siinä esimerkit tuosta vision ja toteuttamisen vaikeudesta. Ei ihan tyytyväinen mutta katsellaan jos se tästä iloksi muuttu.

Meillä oli hirmuisesti puhetta anopintekeleen kanssa et maalailtaisiin kiviä puutarhoihin kahden nuoremman neitosen avustuksella. Eli seuraavaksi saattaa olla tiedossa kuvia sitten kivistä.

Siihen asti toivottelen mukavaa kesää ja aurinkoisia päiviä (silleen vaihteeksi täällä tuota vettä on tullut melkoisen paljon). Palaan siis linjoille jälleen kun kerkiää. Toivoisin kommenttejani kävijöiltäni mitä mieltä olette tekeleistäni? ne olisi minulle kuin kultaa sillä muiden mielipide on tärkeä.